Tänään on juhlapäivä. Tasan 10 v sitten yhdistyksemme Kaskivaaran kodittomat eläimet ry ponnisti alkuun. Yhdistys syntyi tarpeesta. Kodittomien eläinten tarpeesta. Tuolloin Löytöeläinkoti Kaskivaara oli toiminut kaksi vuotta. Jo tuossa ajassa kävi selväksi, että suurinta osaa sinne joutuneista eläimistä ei haeta. Kuntien löytöeläimille turvaama 15 hoitopäivää ei riitä, vaan eläin tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa viikkoja, tai joskus jopa kuukausia ennen uuden kodin löytymistä.
Alusta saakka meille oli selvää, että yhdistyksemme periaatteeseen kuulu laatu. Eläimiä ei vain anneta pois. Ennen uutta kotia eläimen terveydentila selvitetään. Yhdistyksemme eläimet eivät enää jatka sukua, joten kaikki kastroidaan tai steriloidaan. Rokotukset päivitetään. Eläimet tunnistusmerkitään. Jotkut tarvitsevat hampaiden hoitoa tai muuta vaativampaa hoitoa. Eivätkä apua tarvitse vain löytöeläimet. Vaan kasvava joukko kodinvaihtajia tai huostaanotettuja eläimiä.
Kaikki tämä tarvitsee paitsi rahaa, myös käsipareja tekemään. Hoitamaan, viemään, tuomaan, hakemaan, sopimaan, esittelemään, soittamaan, selvittämään. Tätä kaikkea yhdistyksemme tekee. Eläinten hyväksi voittoa tavoittelematta. Mutta ei ilman palkintoa. Palkinto on jokainen onnistunut tarina, palkinto on sydämen täyttävä lämmin tunne siitä, että tällä työllä on merkitystä. Ei yksin vaan yhdessä tehden. Sydämellinen kiitos jokaiselle yhdistyksemme toimijalle ja tukijalle. Teidän ansiostanne meidän pieni yhdistyksemme on toiminut jo 10 vuotta eläinten hyväksi.
Terv. Katri Einovaara, pj